sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Keltaista, turkoosia ja vaaleanpunaista

Minulla on tällä hetkellä iso elämänmuutos meneillään, enkä ole jaksanut pelailla. Julkaisen täällä sen vuoksi nyt joitain vanhoja kuvia eräästä olohuoneesta. Muun asunnon sisustaminen jäi kesken.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Muodonmuutos

Anteeksi, että spämmään hallintapaneeleihinne, mutta tenttiin lukeminen ei huvita sitten yhtään. Avasin pelin ja jatkoin tämän tumman tytön muokkaamista. Vaihdoin kamalat EA-hiukset ladattuihin sekä silmät ja huulipunan parempiin. Nyt sim alkaa jo näyttää nätiltä:



Kaksi simiä

Blogini on jäänyt opiskelukiireiden takia vähän heitteille, ja ajattelin korjata tilannetta postaamalla tänne muutaman kuvan.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Canvivan lempiladattavat osa 1: genetiikka (TS3)


Esittelen teille nyt jotain CC:tä, josta pidän. Listaus on epätäydellinen eikä siis sisällä kaikkea ihanaa lataamaani. Ehkä siitä kuitenkin on joillekin teistä hyötyä.

Sain sitten jonkin kumman inspiraation kuvatessani, joten varautukaa näkemaan tekotaiteellisia screenshotteja alusvaatteisillaan olevista simeistä...

torstai 19. maaliskuuta 2015

Hyvästit EA:n ripsille

Sain ripsien poistomodin vihdoin toimimaan! Selvisi, että mod ei ollut yhteensopiva Tifan korvaavien silmien kanssa. Kun poistin silmät, pääsin EA:n ripsistäkin eroon. Naissimieni ulkonäkö parantui heti huomattavasti.

Nyt täytyy ruveta etsimään korvaavia silmiä. Pidän sellaisista, joissa on pieni iiris. Ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan. ^___^

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Väänsin naamoja


Olin kuvaamassa tarinaani, kun joidenkin henkilöiden ulkonäkö alkoi ärsyttää minua suunnattomasti. Tuli kova halu tehdä uusia simejä.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Elokuvaa lauantai-iltaan

Kevään SIFF eli Sims International Film Festival alkaa 15.3., ja ajattelin sen kunniaksi esitellä teille joitain Sims-machinimoja. Machinima tarkoittaa elokuvaa, joka on tehty tietokonepelillä. Sana tulee Wikipedian mukaan luultavasti englannin kielen sanoista machine ja cinema, mahdollisesti kirjoitusvirheestä.
Minulla kesti kauan lämmetä Sims-machinimoille. Olin Youtubessa törmännyt sattumalta muutamaan, mutta ne olivat sen verran huonolaatuisia, etten innostunut. Päätin kuitenkin antaa machinimoille toisen mahdollisuuden, ja tustuttuani kunnolla Sims-yhteisön luomuksiin löysin niiden seasta muutaman helmen.
Ehdoton lempimachinimani on TS2:lla toteutettu Oritashon Bitter End (linkki). Se on visuaalisesti upea, mielettömän kaunis, ja tarina on koukuttava. Valitettavasti uutta osaa ei ole tullut vuoteen, eli sarja ei enää luultavasti jatku. Sen sijaan toinen, aivan mahtava theElonianCassin Hollow Tower jatkunee edelleen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille Sims-machinimasta kiinnostuneille.
Jostain oudosta syystä pidän erityisen paljon Sims 2:lla tehdyista machinimoista. Toki Kolmosella ja nelosellakin on tehty hyviä elokuvia ja sarjoja, tässä mielenkiintoisina esimerkkeinä pari fantasiatarinaa:

Alone, 1. jakso (TS4). CleverBoxPictures.

 Nephilim, 1. jakso (TS3). MoreSims3Productions

Suurin osa machinimoista on lyhyitä musiikkivideoita, eikä niissä siis ole ääninäyttelyä. Ne sopivat myös niille, joiden kielitaito ei riitä näyteltyjen machinimojen katsomiseen.


The 1975 - Sex -musiikkivideo (TS3). ThePiinkRainbow.

SIFF:ssä on tänä keväänä mukana on useita kiinnostavia teoksia, joista odotan ApocalypticDogFimsin Truce-elokuvaa. Se on tehty TS3:lla. Ohjaajan varhaisempia töitä on palkittu aikaisemmilla festivaaleilla. Traileri:

Hyviä leffahetkiä, nähdään ensi viikolla! :) Silloin julkaisen orginaalimpaa sisältöä, pelikuviani tai jotain vastaavaa.